sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Terveen paperit ;)

Vihdoin tuntuu, että on niin terve että pääsi aloittamaan treenaamisen :) Ajoin kropan läpi muutamalla hapuilevalla treenillä, ensi viikko sitten mennäänkin ihan raskaasti peruskaavan mukaan. Tuskin malttaa odottaa :D

La aamuna kävin Ykkösellä heiluttelemassa käsiä, en ottanut painoja/toistoja ylös kun treeni pikemminkin tunnustelua kuin oikeaa tekemistä, muutaman videonpätkän kuvasin kyllä. Ihan perusliikkeitä taas :)




Treenin jälkeen pakkasinkin autoon koiran ja kasan tavaraa ja suuntasin auton kohti Tamperetta. Tampereella yövyin siskoni luona. Lauantai-ilta olikin pyhitetty ihan rentoutumiselle, käytiin mm. syömässä ravintola Roastissa, oli kyllä todella hyvää ruokaa ja palvelua, suosittelen :) Tampere on kaupunkina toki muuta toista kuin tämä Kouvola, täällä vaihtoehdot ruokaravintoloiden tai minkään muiden palveluiden suhteen ovat aika vähissä. Lisäksi Tampereella ihmiset tuntuvat todella avoimilta ja ystävällisiltä, viihtyisin tuolla aina pidempäänkin...

Sunnuntaina kävin Wolffilla treenaamassa kevyesti selkää Kirjovaaran Kirsin ja Sampon seurassa. Kirsin kanssa  kävimme seuraamassa yleisönä Heinosen Satun asentoharjoituksia. Sadun blogia olen seurannut ja Sadun nähnyt muutaman kerran ohimennen Wolffilla ja kiinnittänyt huomiota aina siihen, miten uskomattoman siistissä kunnossa nainen on 24/7...tuollainen kunto on todella ihailtavaa ja on hyvä esimerkki fitneksestä parhaimmillaan. Oikein paljon tsemppiä Sadulle kilpailuihin! Fysiikka ja esiintyminen näyttivät kyllä todella hyvälle :)

Itselle iskee aina kilpailijoita läheltä seuratessa hirveä paniikki, tuntuu, ettei itse mitenkään mahdu siihen muottiin, saavuta sitä fysiikkaa mitä pitäisi tavoitella. Tottakai itsekritiikki on myös tervetullutta, se pistää yrittämään enemmän, tekemään asiat puhtaammin, paremmin...aika alkaa itselläkin käydä vähiin, pitää kääriä hihat ja tosissaan yrittää tahkota kroppaa parempaan tasapainoon tai lavalle ei ole asiaa...

Iltapäivällä sitten ajo vielä kotiin, nyt olo on aika puhki...huomenna paluu normaalirytmiin :) Olenkin todella kaivannut rutiineja, uppoutumista treeneihin. Yritän päivitellä tulevista jumpista vähän tarkemmin ensi viikolla, siihen asti: oikein hyvää tulevaa viikkoa ja treeni-intoa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti