tiistai 31. heinäkuuta 2012

Nätti kuin sika pienenä ;)

Viikonloppuna ohjelmassa oli ensimmäinen kunnon hiilaripäivä. Olo ei missään vaiheessa ole ollut kovin tyhjä, eikä riutunut muutenkaan, niin tuohon suhtautui hyvin rauhallisesti. Viime vuonnahan noita syömisiä odotti hullun lailla, muistan muutaman kyyneleenkin silloin tirauttaneeni kun sain vähän vaaleaa leipää...huokaus. Nyt ei ollut kummempia odotuksia syömisen suhteen, vaikka kaikkia ihan mukavia ruoka-aineita sai syödä ja vaihtelu toki tässä vaiheessa aina mukavaa perussyömisiin :)

Reippaampi kuitumäärä otti aika napakasti vatsan päälle, eli illalla pikemminkin haikaili normi syömisten perään...keho keräsi varsin jäätävän pöhön seuraavaksi päiväksi ja vatsa oli yhä kuin potkupallo. Uusi rennompi minäni ei stressannut tuostakaan, pieni nestepöhö ei saa minua enää niin sekaisin ja kuivattamaan kuin ennen. Olo oli kuin pienellä pyöreällä porsaalla, iloisesti silti pyörin salille jumpille, treenit kulkivat kyllä hyvin.
Tällä viikolla kuitenkaan ei tankata, normisetillä mennään. Olo kun ei ole tyhjä -en kyllä tiedä tunnistaisinko vaikka olisinkin, minä en koskaan tahdo tunnistaa väsymisen merkkejä itsessäni tai kehossani.
Viikko näyttää mitä nuo reippaammat hiilarimäärät tekivät aineenvaihdunnalle.


Eilen aikaisin aamusta kävimme räpsimässä Leppäsen Teemun kanssa valokuvia minusta ja Samposta Bodaus-lehteä varten. Kiitos Teemulle! Onneksi pahin viikonlopun neste oli liuennut ennen kuvia ja keho tuntui jo suhteellisen normaalilta.



8 kommenttia:

  1. Harvemmin tulee tälläisiä "turhia" kommentteja ihmisille heitettyä, mutta pakko ylistää sua ja kiittää harvinaisen motivoivasta blogista! Respectit tekemisellesi! :)

    VastaaPoista
  2. Oi, tuhannet kiitokset Ella :)) Kaikki tsemppi tulee kyllä tarpeeseen nyt dieetin loppuviikoilla...
    Oikein paljon tsemppiä myös sinulle treeneihin ja aurinkoista viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  3. Kyllä näyttää hyvältä! :) Kovasti tsemppiä viimeisille viikoille!

    VastaaPoista
  4. Mahtava blogi! :) . Itse olen nyt innostunut kunnolla kohentamaan kroppaa, varsinkin alavartaloa, joka on eriparia yläkropan kanssa. Onko vinkkejä kotitreenaamisen pohkeille? Eivät vain kasva, ympärys 31 cm :P.

    VastaaPoista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Maarit : Kiitos :)) Ei ole kyllä montaa viikkoa enää jäljellä, hurjaa vauhtia viikot katoavat jonnekkin!

    VastaaPoista
  7. Hei pitkästä aikaa kaunis Johanna :) Väläytä useammin tuota niin ihanaa hymyäsi. Kuntokin näyttää oikein hyvältä. Tsemii loppuun asti ja nähdään backstagella :) ..niin ja lämpöisiä elokuun päiviä sulle ja rakkaallesi <3

    T.Carita Riiheläinen

    VastaaPoista
  8. Kiitos Carita <3 Ihana jos nähdään kilpailuissa bäkkärillä!
    Kunhan tämä kisarumba on taas ohi, niin sitten pitää viritellä porukalla se tyttöjen ilta vaikka Lahteen, niin pääsee rauhassa juttelemaan enemmän kaikkien kanssa ja rentoutumaan yhdessä :))

    Oikein mukavaa loppukesää myös sinne teille <3

    VastaaPoista