sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Kaikkea muuta paitsi treeniä :D

Tällä hetkellä ajan on täyttänyt kaikki muu paitsi treenaaminen...takana muutamia viikkoja täydellistä salitaukoa, tuollaista totaalipaussia en olekkaan pitänyt vuosiin :) Minullahan ei ohjelmassa yleensä lainkaan kevyitä viikkoja, kun en kestä mennä salille vain puuhastelemaan, eli kroppa varmasti on ollut vain tyytyväinen tästä täydellisestä levosta.

Syy salitaukoon on ollut yksinkertaisesti asioiden priorisoiminen. Meillä oli Sampon kanssa työn alla muutto Lahteen,mikä tarkoitti uuden asunnon remonttia ja ihan mukavan massiivista muuttoprojektia Tampereelta Lahteen. Itse en epäröi tarttua maalipensseliin ja vasaraan, ja venytin päiviä niin pitkiksi kuin mahdollista ajellen remontoimassa, töissä, pakkaamassa tavaroita vanhalla asunnolla jne.  Treenit siis jäivät, ja ajellessa väliä Tampere-Lahti-Kouvola tuli syötyä ihan mitä sattuu missä ehti...Eipä niin, että tuosta olisin stressannut, sen verran realisti olen, että mennään tilanteen mukaan. Ja paljon saatiinkin aikaan muutamassa viikossa, ja nyt alamme pikkuhiljaa kotiutua uuteen asuntoon täällä Lahdessa :)

Sisustushan on jo koulutukseni vuoksi lähellä sydäntä, joten nautin suunnattomasti uuden asunnon tunnelman hakemisesta. Vaikka muutot itsessään ovat varsinaisia painajaisia, on sisustaminen inspiroivaa ja palkitsevaa. Tämä asunto on ihanan valoisa ja täällä monia kauniita rakenteellisia yksityiskohtia, 153m2, korkeat huoneet, kiviseinät, suuret ikkunat... Eiköhän me viihdytä täällä kyllä!






Nyt kun pääsee pikkaisen hengähtämään, kun pahin hässäkkä on takana, olemme pikkuhiljaa palailleet myös treenien pariin. Olen muutaman lihasryhmän käynyt nyt läpi, ihan kevyesti tuntumaa hakien. Ensi viikolla tarkoitus palata normaaliin ohjelmaani ja kovien treenien pariin! Syömisistäkin saa nyt taas järkevät, kun ei enää reissaa tien päällä koko ajan. Arki ja rutiinit ovat kyllä todella aliarvostettu asia :D

Treenipaikkana täällä totta kai Kuntokeskus K&M, Koutajoen Samulin kuntosali. Sali todella hyvin varusteltu, saman katon alta löytyy kaikki tarvittava, noissa puitteissa treenaaminen sujuu hyvin!
Nyt ehtii myös palata pt-ohjausten pariin, asiakkaat ovatkin olleet rikkaus myös omaa harrastusta ajatellen: se, että onnistuu auttamaan ja motivoimaan muita, antaa voimavaroja ja tsemppiä myös omaan treeniin!

3 kommenttia:

  1. Eli siis tervetulokutsua odotellen :D
    Loisto juttu, että koti löytyi ja joulun pääsee nauttimaan uudessa paikassa.

    VastaaPoista
  2. Upean näköinen asunto! Tervetuloa Lahteen, ja toivottavasti viihdytte! :) Oletteko jo valinneet salin täältäpäin?

    http://marinbodypaivakirja.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Jonna: TERVETULOA <3 Ovi on aina avoinna sinulle :)) Olisi ihana nähdä!

    Mariliisa: Kiitoksia, uskon kyllä että viihdymme täällä :)) Käymme treenaamassa K&M:llä, se on ollut luottosalimme täällä pitkään ja Samuli hyvä ystävämme, joten tuo helppo valinta :) Kovasti tsemppiä sinulle kohti kisoja, upealle näyttää!

    VastaaPoista