sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Vastauksia kysymyksiin, osa 1

  1. Anonyymi
Onko sinulla kisasuunnitelmia? Sinulla hieno fysiikka ja toivottavasti kilpailet pian. Olen seurannut blogiasi ja uraasi pitkään ja kiva kun taas kirjoitat! –M

Alustava suunnitella on kilpailla tulevana keväänä J Lähden tosin kevättä kohti samalla ajatusmallilla, kuin viime vuonna: eli nousen lavalle jos kunto/ fysiikka tuntuu riittävältä. Ja riittävällä tarkoitan, että paremmalta kuin aiemmin. Mielestäni ei ole tietenkään mitään järkeä nousta lavalle, jos on esittää aiempaa heikompi kokonaispaketti. Silti tässä ajatusmallissa pitää olla tarkka, ettei liikaa ajattele koko ajan voivansa perääntyä, vaan projektiin tulee heittäytyä täysillä ja katsoa minne se vie :D Ja kiitos todella ystävällisestä kommentista fysiikasta ja kiva, että olet jaksanut seurata blogia pitkään!

2. Anonyymi
Hei!

Olen tekemässä kisadepyyttiäni ensi vuonna bf:n puolelle. Mitä olisi tärkeää muistaa matkalla kohti kisoja? Mitä pidät tärkeänä ensi kertalaiselle?

Ensinnäkin: kovasti tsemppiä sinulle kohti kisoja! Toivottavasti kokemus on sinulle hyvä, ja saavutat avoitteesi!

Ensikertalasille usein itse peräänkuulutan malttia kilpailupäätöksen suhteen. Kuten jo hieman aiemmin blogikirjoituksessa asiaa sivusin, on kisapäätös usein kokonaisvaltaisempi kun mitä etukäteen ehkä tiedostaa.

Kun kisapäätös on tehty, muistettavia asioita matkalla kilpailuihin olisivat mm. se, että keskittyy vain omaan tekemiseensä. Muiden suorituksiin et voi vaikuttaa, ja omaa fysiikkaa on turha vertailla muihin, vetailun aika on lavalla ja silloinkin se ei ole sinun käsissäsi vaan tuomariston. Ja kun on kyse arvostelulajista, ei absoluuttista totuutta edes ole, vaan mielipiteitä. Eli tavoittele omaa ihannefysiikkaasi.

Kuuntele kehoasi ja etene sen mukaan. Luota valmentajaasi, äläkä sovella. Usea kisadebyytti jää ainoaksi kerraksi: kokemus ei kenties vastannut odotuksia, kisadieetti oli odotettua raskaampi, palautuminen kenties hankalampaa, valmennussuhde lopetetaan kilpailuun ja ei kenties osata/malteta tukea kehoa ja mieltä offille siirryttäessä.
Realistiset odotukset ovat tässä tärkeässä osassa, ja suunnitelmallisuus toimintaan kilpailujen jälkeen. Ensimmäisen kilpailun jälkeen tietää myös oliko lavalla olo ”oma” juttu, vain antaako laji kenties sittenkin enemmän ihan harrastepohjalta. Tärkein olisi nauttia siitä kuuluisasta matkasta ja kokemuksesta, olla avoin ja hyvällä tavalla analyyttinen : dieetti ja kilpailutilanne opettaa varmasti paljon niin fysiikastasi, kuin henkisistä vahvuuksistasi J

3. Anonyymi
Heippa!
Kiitos mukavista bloggauksista! Kuinka paljon seurailet muiden lajilla olevien blogeja? Kisatovereittesi? Onko haittaa omaan keskittymiseen kisakaudella vai jopa hyötyä?

Ennen seurasin paljonkin muiden kilpailijoiden / harrastajien blogeja. Nyt tämä on jäänyt vähemmälle, ihan jo arjen kiireisyydenkin vuoksi. Joitain blogeja seuraan silti tiiviisti, sellaisia joiden sisällöstä saan niin paljon irti, että jaksan palata niiden ääreen yhä uudelleen.

Blogien kautta minulle on tullut jopa ystäviä, ja esim. kilpailutilanteessa osa kilpailijoista tuntuu jo lähes tutulta blogitekstien kautta, mikä mielestäni lisää lajin kiinnostavuutta.
Aiemmin muiden blogien seuraaminen toi tullessaan jopa epävarmuutta, ja silloin olisi ollut viisaampaa pysyä niistä kaukana. Toiset kilpailijat vaikuttivat fyysisesti niin kovilta ja henkisesti vahvoilta ja tämä aiheutti itselleni paineita. Nyt osaan suodattaa sisältöä paremmin. Usein kuvissa kovalta näyttävä kilpailija ei vastaakkaan odotuksia livenä, itsekkin joissain kuvissa näytän isolle, mutta lavalla massaa olisi aina saanut olla enemmän! Ei pidä antaa kuvien vaikuttaa, vertailtavissa fysiikat ovat vasta lavalla…

Rikkaus blogit ovat silloin, kun voi jonkun tekstin kautta samaistua kilpailijaan ja peilata omia tuntemuksiaan. Ja silloin, kun saa vinkkejä uusista liikkeistä, tekniikoista jne.

4. Anonyymi
Hei Johanna,
Miten perus kuntoilija saa mässyvkonlopun jälkeen turhat hötöt pois nopeiten? En laske kaloreita, mutta tarkkailen kuitenkin ruokailutottumuksiani. Herkuttelu ei ole säännöllistä. Olisiko jotain tehokasta vinkkiä, ettei alku vko menisi tuolloin piloille kokonaan ;)
-P-

Hmmm…itse olen sitä mieltä, että jos ruokailutottumuksesi kerran ovat pääsääntöisesti kunnossa, ja herkuttelukaan ei säännöllistä, on turha stressata satunnaisesta nautiskelusta. Itse en usko, että MIKÄÄN on täysin kiellettyä ruokaa, kyse on kokonaiskuvasta ja sen hallinnasta. Ja kaikkein surullisinta mielestäni on, jos ei sitten edes nauti siitä hetkestä kun syö vapaammin, jos senkin ajan ja sen jälkeen potee huonoa omaatuntoa.

Nestettä mässääminen tosiaan kerää muutamaksi päiväksi varmasti, mutta en sitä lähtisi erikseen millään ajamaan poiskaan tässä tapauksessa. Paluu normaaliin, puhtaaseen ruokaan ja parin päivän päästä kehon tilanne normalisoituu. Jos syömiskäyttäytyminen hallitsematonta, tai mässäys niin toistuvaa/runsasta, että tulee painonhallinta/terveys ongelmia, on toki syytä etsiä syy käytökselle ja muuttaa ruokailutottumuksia kokonaisvaltaisemmin.

5. Anonyymi
Minkälaisia "ravinne/vitamiinilisiä" suosittelisit tavalliselle lenkkeilijälle? Kun tarjolla on vaikka ja mitä.. Syön melko monipuolisesti, mutta jotain ekstraa ehkä joskus tarvisi.
Aino

Peruskuntoilija, joka syö terveellisesti ja ravinnerikkaasti, ei välttämättä tarvitse erillisiä ravintolisiä. Tässä on taas kyse kokonaisuuksien summasta, pitäisi tietää mitä syöt ja miten liikut, terveydentilasi jne. En söisi isoa kasaa lisäravinteita vain ”varmuuden vuoksi”, vaan käyttäisin lisäravinteita joista oikeasti koen olevan hyötyä ja jotka em. tekijöiden vuoksi ovat tarpeellisia lisiä ruokavalioon.

6. Anonyymi
Heippa! Hienoa seurata kehitystäsi ja kasvuasi :) Itsekin haluaisin saada lisää lihasmassaa. Osaisitko antaa vinkkejä ruokavalion suhteen,mitä tulisi erityisesti huomioida? Treenaan 4-6 kertaa vkossa ja suhteellisen raskailla painoilla. Silti painoni ei nouse eikä lihas kasva :(
Niin,painan siis säälittävät 65kiloa ja pituutta 178...
Tsemppiä sulle treeneihin!

Näkemättä fysiikkaasi, treenitekniikkaasi ja intensiteettiäsi, sekä ruokavaliotasi, on toki vaikea sanoa miksi lihas ei kasva. Muutamaan seikkaan kiinnittäisin silti huomiota ravitsemuksen suhteen:

-proteiinin saanti. Lihasmassan kasvuun / ylläpitoon tarvitset riittävästi ja laadukasta proteiinia. Tarkista, että sinulla on jokaisella aterialla selkeä proteiininlähde.

-riittävä kokonaisenergiansaanti. Mikäli kovasta treenistä huolimatta paini ei nouse, eikä lihasmassaa kehity, tarkista saatko yleisesti riittävästi energiaa? Ei tarvitse syödä ylettömästi yli kulutuksen, mutta kun tavoitteena on ensisijaisesti lihasmassan kasvu, on tarkoituksenmukaista olla hieman pluskaloreilla!

-oikein ajoitetut / mitoitetut makroravinteet : hiilihydraatit, rasvat, proteiinit. Tästä aihesta voisi lkirjoittaa vaikka miten, mutta ensisijaisesti tarkista, että treenin ympärillä saat riittävästi korkealaatuista ravintoa: enimmät hiilihydraatit sijoittaisin treenin ympärille ( erityisesti treenin jälkeen), lisäksi hyvin imeytyvää proteiinia, esim. heraisolaatti.

-ravinnon laatu. Kalori ei ole kalori, ja jos tankkaat elimistöä huonolaatuisella ravinnolla, ei takuulla lihasmassaa kehity. Tässä kohtaa esim. korkalaatuiset urheilulisäravinteet voivat tulla merkityksellisiksi.

Tuossa muutama huomioitava kohta J Kovasti tsemppiä treeneihin ja lihasmassan rakentamiseen!

7. Anonyymi
Tee postaus sun päivästä :)
eli kamera kulkee tiiviisti mukana yhden päivän ;)

Ok, toteutan tämän omana postauksena J Vaikka se päivä tulee varmasti olemaan kokonaisuudessaan varsin tylsä, arki menee suhteellisen samaa kaavaa…

8. Anonyymi
Juu, tämä olisikin varsin mielenkiintoinen aihe/postaus!

9. Anonyymi
Innokkaana leipurina mua kiinnostaa nuo reseptit. Karpalo-pähkinäfudge kuulostaa hyvältä välipalalta, saisiko siihen reseptin? Kaupassa huomasin, että esim. FAST Cook,Cake & Bake vanilja sisältää maitoa eli näinollen myös laktoosia. Ei sovi siis mulle. Oletko testannut soijaproteiinijauhetta leivontaan? Soveltuuko se siihen ylipäänsä? t. Tita

Heippa Tita!

Reseptejä on tulossa julkaistavaksi pian parikymmentä. Julkaisemme ne vain ensin toisessa formaatissa, ja sitten lisään ne myös tänne! Hmmm…soijaproteiinijauheella en ole itse leiponut, mutta pistetäänpä kokeiluun ja raportoin tuloksia!

Kuva: Teemu Leppänen


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti