lauantai 19. huhtikuuta 2014

Fitness Classiccia pähkinänkuoressa :)

Viikko vierähtänyt jo Fitness Classicistakin, joten viimeistään nyt lienee aika postata kooste aiheesta :)
Meillähän oli kilpailuissa TEAM FITiltä kaksi valmennettavaa, junioreiden bikinisarjassa Janni Hussi ja pikässä body fitneksessä Minna Holappa. Alunperin kun oli itselläni tarkoitus kilpailla myös, en ottanut tälle keväälle kilpailijoita enempää, koska oman dieetin ohella eivät voimavarat olisi riittäneet enempään. Tällä kertaa laatu korvasi määrän :)

Janni Hussi sijoittui upeasti bikinisarjassa SM hopealle! Onnittelut Jannille! Janni on aidoimpia, nöyrimpiä ja sydämellisimpiä ihmisiä joita tiedän ja siksi menestys tuntui erityisen hyvältä :)  Kyllä siitä tulee aina erityisen lämmin olo, kun hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita...
Ja Janni teki todella kurinalaisesti töitä fysiikan eteen. Useammat aiemmat vammat aiheuttivat rajoitteita, mutta luovimalla ja kehoa kuunnellen päästiin hyvään tulokseen. Janni on raikkaudellaan ja luonnollisuudellaan sitä, mitä itse toivoisin nimenomaan JUNIORIlajien edustavan :)




Bikiniluokat olivat muutenkin kokonaisuudessaan tasaisemmat ja kärki kovempaa useassa sarjassa kuin body fitneksessä. Kerrankin tuntui löytyvän yhtenevää linjaa lajissa, finalistit olivat selkeät, vaikkakin itse sijoituksissa tuli sunnuntaina muutama hämmentävä ratkaisu...

Body fitness luokista jo etukäteen tiesin odottaa, että taso olisi tänä keväänä kirjava. Tosin ihan näin heikohkoa yleistasoa en osannut arvata. Syksyn kilpailut olivat selvästi verottaneet kovempia nimiä luokista, ja yleisesti ottaen sarjoissa näkyi fysiikoita ja kuntoja, jotka olivat aivan kesken. Lyhyt sarja oli hyvä, kärki todella kova, mutta keskipitkä ja pitkä olivat selvästi heikompia. Toivoisi kevään kisojen saavan jatkossa jotenkin enemmän nostetta, katsojillekin palkitsevampaa päästä seuraamaan laadukkaita line uppeja niin keväällä, kuin syksyllä...

Arvostan itse siis todella paljon kaikkien kilpailijoiden työtä, ja olen itsekin sitä mieltä, että kilpailla voi monista syistä: joku voi haluta kilpailla vain kokemuksen vuoksi ja ajankohta saattaa ajoittua muuhun elämään niin, että "täytyy" kilpailla vaikkei fysiikka valmis...voi haluta saavuttaa elämänsä kunnon, vaikkei rakenne lajinomainen, voi haluta vain ylittää itsensä jne. Mutta kyllä silti toivoisi esim. dieettien olevan pidemmälle vietyjä. Jos kunto kesken, ei se ainankaan edesauta sitä, että kilpailukokemus olisi positiivinen ja palkitseva...

Esim. itse kun sairastuin dieetin lopulla, enkä ollut varma verottaisiko se kuntoa niin, etten olisi parhaimmillani, jätin kilpailematta. Itselleni se oli ainut vaihtoehto, vaikka päätöstä monet lähipiirissä ihmettelivät kun dieetti oli jo niin pitkällä. Ei se sijoitus olisi lohduttanut, jos en fysiikalta olisi saavuttanut tavoitettani...kukin tavallaan toki :)

Ylivoimainen valopilkku sunnuntaina oli kestosuosikkini Vaskelaisen Tiina! SUURENMOINEN! Ihan omaa luokkaansa! Tiina on ollut suosikkejani fysiikan puolesta jo pitkään, mutta esiintyminen on ollut hieman epävarmaa, mikä on suotta vienyt potentiaalia loistavalta fysiikalta. Nyt Tiina säteili, oli selvästi varmempi! Ja mikäs on säteillessä tuollaisella kunnolla :D  Onnea ja menestystä Tiinalle jatkoon!




Pitkässä BF-sarjassa kilpaili tiimimme jäsen, Minna Holappa :)  Päivä oli yhtä iloinen ja menestyksekäs osaltamme kuin lauantaikin, kun Minna sijoittui sarjassa ykköseksi. Minna oli selvästi paineisin ja viimeistellyin kilpailijoista ja ansaitsi voittonsa! Minnan kohdalla esiintyminen on heikoin lenkki, ja toki ensikertalaisella jännitys ja tunteet söivät keskittymistä vielä jonkun verran. Minna jatkaa EM-kilpailuihin, joten kova työ jatkuu edelleen :) Suuret onnittelut Minnalle tätäkin kautta :))


Go Minna! :)



Ai niin, minua voi nykyään seurata myös Instagrammissa,  @ teamfitjohanna     :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti